Sisäänpääsy

Sisäänpääsy

Yksilölliseen soiton- ja laulunopetukseen sekä karuselliopetukseen valitaan opiskelijat toukokuun lopulla järjestettävien oppilasvalintojen kautta. Oppilasvalintoihin ilmoittaudutaan sähköisella lomakkeella, jonka linkki tulee Ajankohtaista-sivulle ilmoittautumisen lähestyessä. Sähköinen Eepos-lomake välittää meille perustiedot pyrkijästä sekä soitinvalinnan ja mahdollisen varasoittimen.

Henkilökohtaisen soveltuvuustestin aika varataan toimistosta puhelimitse (peruslinjan puh. 09 720 6610, kamulinjan puh. 09 7263306) Eepos-lomakkeen jättämisen jälkeen. T
oukokuisissa infotilaisuuksissa saa tuoretta tietoa opiskelun eri mahdollisuuksista, instrumenteista ja opetusmetodeista. 

Soveltuvuustestien käytännöt vaihtelevat eri lautakunnissa. Kaikki lautakunnat pyrkivät kuitenkin löytämään mahdollisimman hyvin pyrkijän vahvuudet. Testin pääosa koostuu rytmin- ja melodian toistotehtävistä; omaa soittamisen osaamista ja laulamistakin saa esitellä. Lisäksi lautakunta saattaa testata esim. pyrkijän motorisia valmiuksia.

Soitonopiskelu aloitetaan yleensä noin 6-9 -vuotiaana, joissakin instrumenteissa ehtii myöhemminkin. Laulunopetus on suunnattu nuorille ja aikuisille.

Suzuki-metodissa oppilasvalinnat tehdään vanhempien haastattelujen perusteella. Perheiden haastatteluja (lapsi on mukana tilaisuudessa) järjestetään keväisin oppilasvalintojen yhteydessä.

Karuselliopetus on tarkoitettu 6-8 -vuotiaille lapsille, jotka haluavat tutustua eri soittimiin ennen musiikkiopiston varsinaiseksi oppilaaksi siirtymistä. Huom.! Karusellin suositusikä saattaa vaihdella vuosittain soitinvalikoimasta riippuen!
Lukuvuonna 2017-2018 karusellin soitinvalikoima koostuu puhaltimista ja kontrabassosta.  Opetukseen kuuluu sekä musiikkivalmennusta ryhmäopetuksena että soitinkokeilutunteja, jotka ovat peräkkäin kerran viikossa 90 min. kerrallaan. Opetukseen sisältyy myös soitonopetuksen seuraamista, pienten solistien konsertit sekä myös vanhempien ja ryhmää ohjaavan opettajan yhteiset palaverit. Myös karuselliopetukseen haetaan keväisin soveltuvuustestien kautta. 

Useana vuonna on  myös muodostettu ryhmiä noin 4-6 -vuotiaista kosketinsoittajista. Näihin Pianissimo-ryhmiin ohjataan pianon tai harmonikan soittimekseen valinneita (näihin soittimiin pyrkineitä) oppilaita kevään oppilasvalintojen kautta. Pianissimo-ryhmäläiset saavat yksityisopetusta omassa soittimessaan ja osallistuvat kerran viikossa ryhmätunnille. Ryhmätunnin opetukseen kuuluu musiikin perusteiden (rytmiikkaa, säveltapailua ja nuotinluvun alkeita) opettelua leikinomaisesti sekä keskittymisen ja kuuntelun harjoittelua. Ryhmätunnilla tutustutaan myös soittotunnin kappaleisiin laulaen, rytmittäen, leikkien ja liikkuen. 

Kamulinjan oppilasvalinnat yksilöopetukseen järjestetään keväisin valintakokeen ja haastattelun perusteella. Muskareihin ja avoimeen ryhmäopetukseen (rytmiikkaryhmät ja kamulinjan ryhmät) pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, linkki ilmoittautumiseen: https://kmo.eepos.fi
Ryhmiin ilmoittautuminen alkaa toukokuussa. Lukukauden alettuakin ryhmiin voi ilmoittautua mukaan, jos tilaa on.

Opiston kansliasta ja kamutoimistosta saa lisätietoja kaikista oppilasvalintoihin liittyvistä asioista.

Peruslinjan toimiston puh. 09 720 6610, kanslia@kmo.fi ; kamulinjan toimiston puh. 09 726 3306, kamu@kmo.fi .